fbpx

Läsnäolon sietämätön vaikeus

P7013365-960x1280

Teen kollegani kanssa parhaillaan verkkokurssia ”Matka omaan voimaasi”, jonka ensimmäisenä osiona meillä on Tyhjyys. Googlettamalla Suomi sanakirjan löydän tyhjyydelle seuraavanlaisia (länsimaisia) määritelmiä: tyhjä tila, autius, tyhjiö, elottomuus, ilmeettömyys, täyttämättömyys, olemattomuus. Ei kovin positiivissävytteisiä, vai mitä?

Mutta mitäpä itämainen viisaus sanoo samasta?
Kollegaltani opin aivan uuden itämaisen termin, Wu wei, joka kuvaa äärettömän loistavasti Tyhjyyttä hieman laajemmin. Wu wei on teotonta toimintaa, olemisen tapa, jossa luonnon annetaan virrata omaan tahtiinsa, ja kaikki tekeminen on vaivatonta ja tapahtuu pakottamatta. Se merkitsee myös hetkessä elämistä, spontaania toimintaa ja asioiden tekemistä mahdollisimman vähällä energialla.

Eikö kuulostakin ihmeellisen ihanalta?! Ei pakottamista, ei puskemista, asiat ja elämä soljuvat mukavasti eteenpäin ilman turhaa energian tuhlausta. Eivätkö kaikki haluaisikin elää juuri näin, mukavassa, positiivisessa flow:ssa? Mikä siinä on niin sietämättömän vaikeaa, ettei suurin osa ihmisistä uskalla edes haaveilla moisesta??

Oleminen. Pelkkä oleminen tässä ja nyt. Keskittyminen siihen, mitä sinussa tapahtuu juuri nyt. Mitä ympäristössä tapahtuu juuri nyt. Toisen ihmisen kuuleminen, ei pelkästään kuunteleminen. Mitä hän haluaa sanoa sinulle juuri nyt? Mitä hän tuntee, mitä hän ilmeillään ja eleillään sinulle viestittää?


Mitä sinä tunnet juuri nyt? Miten koet juuri tässä hetkessä olemisen? Herättääkö se sinussa jotain tunteita? Vihastuttaako? Surettaako? Nouseeko ahdistus kuristamaan kurkkuasi? Tunnetko rakkautta? Onnea? Iloa? Vai kenties pettymystä? Häpeää?

Huomaatko nieleväsi pettymyksen tunteen? Peitteleväsi häpeää? Tukahduttavan vihasi? Uskallatko riemuita, kun on aihetta, rohkenetko näyttää rakkautta, kun tunnet niin?

Meidän suomalaisten selkäytimeen on iskostettu monen sukupolven voimin voimakkaita uskomuksia:

Ahkeruus kovan onnen voittaa.
Ei Luojakaan laiskoja elätä.
Ei raha puussa kasva.
Parempi tuttu paha kuin tuntematon hyvä.
Ei vierivä kivi sammaloidu.
Hiki laiskan syödessä, vilu työtä tehdessä.
Kotiinsa on moni kuollut.
Kuta koulu kovempi, sitä oppi selkeämpi.
Ahkera aina häärä, jolle muuta nin kirpui tappa.
Kel’ onni on se onnen kätkeköön.
Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
Itku pitkästä ilosta, pieru pitkään nauramisesta.

Kovaa työntekoa ihannoidaan, tunteiden hillitsemistä suositaan. Koko ajan pitäisi olla liikkeessä, tehdä työtä, olla hyödyksi. Jos pysähdyt, lepäät, pidät tauon, olet laiska, hyödytön, turha. Sama pätee sekä arjessa että työssä, kotona ja koulussa. Ympäristö painostaa niin kovin eteenpäin, että hetkessä eläminen, kauniiden asioiden huomioiminen ympärillä, toisen ihmisen tunnetilan havainnoiminen on lähes sula mahdottomuus.

Kun kumppanisi huutelee sinulle päivän kuulumisia istuessasi tv:n ääressä, huomaatko pienet ilmeet ja eleet, jotka kertovat väsymyksestä ja tuen tarpeesta? Näetkö väsyneet silmät, jotka anovat ymmärrystä ja huomiota? Kun selailet kännykälläsi valtamedian suoltamaa uutispuuroa, havaitsetko lapsesi odottavat silmät hänen esitellessään sinulle juuri oppimaansa leikkiä? Huomaatko pettymyksen katseessaan, kun hän ei tule nähdyksi tai kuulluksi?

Kännykät, tv, tabletit, tietokoneet, pelit vievät suuren osan huomiostamme vapaa-ajalla. Pitää somettaa, pitää tykätä, pitää seurata turhia uutisia, pitää lukea sähköpostit vartin välein, pitää tappaa alieneja…kaikki tämä on pakoa tästä hetkestä. Pakoa omista tunteista. Pakoa toisen tunteista. Pakoa tilanteesta, joka ei tyydytä.

Pakoilemme tunteita myös syömällä. Se hetken tyydytys, kun laitat ah, niin kielletyn, suklaakonvehdin suuhusi, menee nopeasti ohi. Jäljelle saattaa jäädä tyytymättömyys itseen, jolloin tukahdutat sen seuraavalla konvehdilla. Ja tyytymättömyyden tunne kasvaa. Ja se pitää taas peittää…ja niin kierre on valmis. Syömisellä yritetään korvata paljon tarpeita, joita on lapsena kokenut jääneensä vaille. Olisihan se helppoa, jos syömisellä (tai juomisella) saisi vaikkapa yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen tunteen iäksi kadotettua. Mutta eihän se niin mene.

On helpompaa tuijottaa Sohvaperunoita sohvalta, kuin kohdata oma epätäydellisyytensä. On helpompaa stalkata naapurin päivityksiä facesta, kuin nähdä kumppanin väsymys. On helpompaa tehdä mitä tahansa muuta, kuin kohdata ne omat, mahdollisesti jo pitkään, tukahdutettuna olleet tunteet. On helpompaa uppoutua työhön, kuin todeta avioliiton muuttuneen lasten yhteishuoltajuudeksi saman katon alla. On helpompi puurtaa selkä ruvella työssä kaikesta valittaen, kuin tunnustaa, ettei viihdy siinä ollenkaan. On helpompi jäädä, kuin lähteä. On helpompi pakoilla elämää, kuin elää sitä aidosti ja avoimesti, täydellä sydämellä, rohkeasti tuntien ja näyttäen kaikki tunteet.

Mitä jos tänään katsoisit kumppaniasi silmiin ja kysyisit: ”Mitä sulle kuuluu?” Ja tarkkailisit häntä intensiivisesti, lukisit kaikkia kasvojen pieniä ilmeitä ja kehon eleitä, kuulisit oikeasti, mitä hän vastaa. Mitä jos kysyisit häneltä: ”Mitä tarpeita sinulla on tänään?”, ja olisit valmis myös tyydyttämään ne? Mitä jos itse kertoisit omista tarpeistasi?

Mitä jos sukeltaisit syvälle itseesi ja huomaisit, että lapsena häpesit niin paljon perheesi köyhyyttä, että aikuisena osteskelet koko ajan kaikenlaista materiaa, jottei sinun ikinä enää tarvitsisi tuntea samanlaista häpeää? Mitä jos huomaisit, että se hetken tyydytys, joka jonkin asian hankkimisesta tulee, menee nopeasti ohi ja jäljelle jää tarve. Tarve tulla nähdyksi? Tarve tulla kuulluksi? Tarve olla rakastettu? Tarve saada kehuja ja kannustusta?

Mitä jos olisit hetken. Ihan vain olisit. Kääntyisit tarkkailemaan omaa sisintäsi. Tutkailisit, mitä sinulla on ilman kaikkea materiaa. Mitä kokemuksia elämä on eteesi tuonut? Mitä oppeja se on sinulle antanut? Oletko ottanut opiksesi? Mitä henkistä pääomaa olet saanut?

Mitä näkisit, kun rehellisesti ja avoimesti katsoisit? Näkisitkö käytettyjä tilaisuuksia? Oppimisen riemua? Onnen hetkiä? Vai olisiko elämäsi täynnä hukattuja mahdollisuuksia? Vihaa ja kateutta? Ahdistusta ja kärsimystä?

Uskon, että olemme täällä toteuttaaksemme meille tarkoitettua tehtävää. Se edellyttää itsensä tutkiskelua, kehittymistä ihmisenä, omien pelkojen ja tunteiden tunnistamista, niiden sanoittamista ja rohkeutta olla Juuri Sinä. Juuri niin upeana ja riittävänä, kuin olet juuri nyt. 

Sinulla on koko ajan käytettävissäsi vain tämä hetki. Mennyt on jo ohi, tulevaisuus ei ole vielä tullut. Ota tästä hetkestä kaikki irti, nauti siitä, tee havaintoja ympäristöstäsi – ihmisistä, luonnosta, tapahtumista. Mutta opi menneisyydestäsi ja käytä oppimaasi luodaksesi itsellesi juuri sinun näköinen elämä.

Ihan pikkuisena tyttönä isäni kysyi minulta, minkä näköinen on sylissäni oleva pehmokissa. Vastasin hämmästyneenä niin ”tyhmästä” kysymyksestä: kissan näköinen. Ole sinäkin Sinun näköisesi!

 

Share on facebook
Facebook
Share on google
Google+
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on pinterest
Pinterest

2 Responses

Comments are closed.